Tietoa minusta
Olen toiminut maisemasuunnittelijana ja yrittäjänä vuodesta 2012. Suunniteltuja pihoja on sinä aikana kertynyt reilusti yli 500. Tarjoan luovuutta ja teknistä osaamista yhdistävää suunnittelua. Minulla on vuosien myötä karttunut laaja yhteistyöverkosto, joten minun kauttani on mahdollista saada projektillesi myös toteuttaja.
Suunnitelmani perustuvat aina asiakkaan toiveisiin, tontin ominaisuuksiin sekä kestäviin ratkaisuihin. Olen aikaisemmalta ammatiltani tekstiilisuunnittelija. Olen työskennellyt sisustusten ja sisustustekstiilien parissa kymmenen vuotta, ennen kuin lähdin 2008 opiskelemaan maisemasuunnittelijaksi. Edellisen ammatin peruja on vahva estetiikan ja tyylien taju. Johtuen kiinnostuksestani arkkitehtuuriin, olen aikoinaan opiskellut myös rakennuspiirtäjäksi. Näistä taidoista on ollut paljon hyötyä myös pihasuunnittelijan ammatissa.
