Toteuta puutarhaunelmasi!

Haluatko sinäkin viihtyisän ja helppohoitoisen pihan?

Yhdessä voimme tehdä siitä mahdollista. Suunnittelutyön aikana voimme keskittyä oleelliseen ja luoda sinulle toimivan, tarpeitasi vastaavan pihan.

Käy tutustumassa tarkemmin suunnitteluvaihtoehtoihin tai ota yhteyttä ja kysy lisää.

Minusta

olen toiminut maisemasuunnittelijana ja yrittäjänä vuodesta 2012. Suunniteltuja pihoja on sinä aikana kertynyt reilusti yli 500 kpl. Pihasuunnittelu on luova prosessi ja siihen liittyy aina myös teknistä osaamista.

Olen aikaisemmalta ammatiltani tekstiilisuunnittelija. Olen työskennellyt sisustusten ja sisustustekstiilien parissa kymmenen vuotta, ennen kuin lähdin 2008 opiskelemaan maisemasuunnittelijaksi. Edellisen ammatin peruja on vahva estetiikan ja tyylien taju.

Näistä taidoista on ollut paljon hyötyä myös pihasuunnittelijan ammatissa. Johtuen kiinnostuksestani arkkitehtuuriin, olen aikoinaan opiskellut myös rakennuspiirtäjäksi.